FAQ - Usein Kysyttyä
Mitä eroa on intolla ja muilla organisaatioilla?
Kokemus. Organisaatiollamme on monien vuosien kokemus vaihto-ohjelmien järjestämisestä ja työntekijämme ovat yleensä itsekin olleet vaihto-oppilaina ja pystyvät täten neuvomaan ja auttamaan sinua kaikissa vaihtoon liittyvissä asioissa. Haluamme tarjota sinulle parasta mahdollista palvelua. inton vaihto-oppilasohjelmat ovat korkealaatuisia ja lisäksi tietyissä kohdemaissa meillä sisältyy hintaan ekstrana orientaatioleirit. Näitä leirejä järjestetään New Yorkissa (USA), Lontoossa (Englanti), Torontossa (Kanada), Madridissa (Espanja) ja Aucklandissa (Uusi-Seelanti).
Milloin on paras aika lähteä vaihto-oppilaaksi?
Useimmat oppilaat lähtevät vaihtoon ensimmäisen lukiovuoden jälkeen. Nykyisin vaihtoonlähtö myös suoraan peruskoulun yhdeksännen luokan jälkeen on yleistynyt.
Sinun täytyy olla 15-vuotias lähtiessäsi ja 18. syntymäpäiväsi ei saa olla ennen 1. lokakuuta vaihtovuotenasi.
Pitäisikö minun lähteä vaihtoon koko vuodeksi, puoleksi vuodeksi vai vielä lyhyemmäksi aikaa?
Suurin osa oppilaista lähtee vaihtoon koko lukuvuodeksi. Noin 30% lähtee vaihtoon yhdeksi lukukaudeksi ja vain pieni osa vielä lyhyemmäksi aikaa.
Menetänkö vuoden kotimaassani jos lähden vaihto-oppilaaksi ulkomaille?
Vuosi ei ole ”menetetty”, vaan vuotesi on erilainen. Vaihto-oppilasvuoden aikana ei menetetä mitään vaan saadaan paljon. Saat lisää itsevarmuutta, maailmantietoutta ja –tuntemusta, uusia ihmisiä elämääsi, sujuvuutta kielitaitoosi ja ennen kaikkea opit tuntemaan itsesi paremmin. Tulevaisuudessa tämä kokemus auttaa sinua niin opiskeluissasi kuin työurallasi. Voit myös tarkistaa kotimaassa koulusi opinto-ohjaajalta onko mahdollista hakea hyvitystä joistakin kursseista.
KOULUSI
Mitä luokkaa käyn ulkomailla?
Tämän päättää useimmiten tulevan ulkomaan koulusi rehtori. Luokkatason valintaan voi vaikuttaa myös ikäsi, kielitaitosi ja koulumenestyksesi.
Onko mahdolllista saada päättötodistus koulustani ulkomailla?
Päättötodistusta ei voida vaihto-oppilasohjelman puitteissa taata. Muutamissa tapauksissa se voi olla mahdollista, mikäli sinut sijoitetaan high schoolin viimeiselle luokalle (“graduation grade”) USAssa. Tällöinkin asia on kokonaan koulun rehtorin päätettävissä.
Huomioidaanko kouluvuosi ulkomailla Suomessa?
Tarkista kotimaan koulusi opinto-ohjaajalta voitko saada hyvitystä joistakin kursseista. Mikäli saat päättötodistuksen ulkomaan koulultasi voit selvittää sen hyväksymistä jatko-opintojen hakuun Opetushallitukselta ja siltä koulutuksen tarjoajalta joka sinua kiinnostaa.
Suoritanko vaihto-oppilasvuoden aikana kokeita paikallisessa koulussani?
Yleensä osallistut koulun kokeisiin normaalisti. Näistä kokeista on suoriuduttava hyvin. Esimerkiksi USAssa sinun tulee saada ja pitää yllä vähintään C:n arvosanoja.
Miten suurta koulua tulen käymään?
USAssa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa teemme yhteistyötä eri kokoisten koulujen kanssa. Näissä kouluissa oppilasmäärät vaihtelevat 50 ja 3000 oppilaan välillä. Mikään organisaatio ei voi etukäteen kontrolloida koulusi kokoa. Ensimmäiseksi sinulle etsitään sopiva isäntäperhe ja sen jälkeen sinulle haetaan koulupaikkaa paikallisesta koulusta. USAssa ja Kanadasssa sinun tulee käydä paikallisen alueen high schoolia. Tärkeintä on, että koulusi tarjoaa laatua. Englannissa koulut ovat usein suurempia, mutta tarjoavat vähemmän aktiviteetteja. Toisaalta Englannissa myös osa kouluista keskittyy kahteen viimeiseen opiskeluvuoteen (ns. ”Sixth Form Colleges”) ja nämä koulut ovat usein hieman pienempiä.
Tuleeko koulussani olemaan myös muita vaihto-oppilaita?
Yleensä kyllä. Koulut hyväksyvät vaihtelevia määriä vaihto-oppilaita riippuen koulun koosta. Mikäli koulussasi on muita vaihto-oppilaita, ovat he yleensä kotoisin toisesta maasta kuin sinä. Me edellytämme, että yhden koulun oppilasmäärästä 3% voi olla vaihto-oppilaita intolta. Tämä tarkoittaa sitä, että jos tietyssä koulussa on esim. 300 oppilasta, vain 3 heistä voi olla into vaihto-oppilaita (eri maista). Valitettavasti osa organisaatioista ei kunnioita näitä rajoja ja täten koulussa voi kuitenkin olla useampia vaihto-oppilaita.
Mitä kouluaineita voin opiskella?
Monissa kouluissa tarjotaan paljon enemmän erilaisia oppiaineita kuin Suomessa. USAssa oppiaineita on yleensä lukuisia. Yleensä tarjotaan normaaleja oppiaineita kuten matematiikkaa, eri tieteitä ja taiteita sekä kieliä, mutta lisäksi tarjolla voi olla esim. journalismia, astronomiaa, automekaniikkaa, atk-opintoja, lukemattomia eri urheilulajeja jne.
En osaa espanjaa enkä portugalia, voinko silti lähteä vaihtoon Argentiinaan, Brasiliaan tai Espanjaan?
Vain harvat oppilaistamme puhuvat espanjaa tai portugalia, mutta heillä on mahtava kokemus ulkomailla ja he oppivat puhumaan kieltä sujuvasti. Auttaaksemme, järjestämme viikon pituisen kielikurssin heti ensimmäiseksi saapuessasi näihin kohdemaihin. Luonnollisesti etukäteen valmistautuminen on tärkeää ja suosittelemme, että osallistut espanjan tai portugalin kielen kurssille kotimaassasi ennen lähtöä. Tämä auttaa sinua myös oppimaan kielen sujuvammin ja nopeammin kohdemaassasi.
ISÄNTÄPERHEESI
Mitä kriteerejä käytetään isäntäperheen valinnassa?
Useimmissa maissa, ja etenkin USAssa, on tarkat kriteerit joiden perusteella arvioidaan perheen sopivuus isäntäperheeksi. Isäntäperheen kodin tulee olla puhdas, terveellinen ja turvallinen ja on tärkeää tietää miksi perhe haluaa ryhtyä isäntäperheeksi.
Miten into valitsee isäntäperheet?
USA: inton yhteistyökumppaneilla USAssa on laajat aluevastaava/-koordinaattoriverkostot. He vierailevat isäntäperheiden luona ja haastattelevat isäntäperheitä. USAssa ‘Department Of State’ on määritellyt säännöt, joiden mukaan isäntäperhe saa olla enintään kahden tunnin ajomatkan tai 150 mailin päässä aluevastaavasta. USAssa isäntäperheen kaikkien yli 18-vuotiaiden jäsenien rikosrekisterit tarkistetaan. Isäntäperheen kodin pitää olla turvallinen ja terveellinen ympäristö vaihto-oppilaalle. Oppilaat voivat mahdollisesti jakaa huoneensa, mutta ei aina. Isäntäperhe lukee oppilaiden profiileja ja valitsevat vaihto-oppilaan, jonka kokevat sopivan perheensä jäseneksi ja jonka kanssa heillä on mahdollisesti yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Isäntäperhe allekirjoittaa paperit, joissa he hyväksyvät ohjelman säännöt.
Muissa maissa, kuten Englannissa, Irlannissa, Skotlannissa, Argentiinassa ja Espanjassa, paikalliset aluekoordinaattorimme vierailevat isäntäperheiden kodeissa samoin kuin USAssa. Englannissa jokaisen isäntäperheen tulee toimittaa rikosrekisteriote tarkistettavaksi, vasta sen jälkeen isäntäperhe voidaan hyväksyä. Lopuksi perhe valitsee vaihto-oppilaan, jonka kokevat sopivan parhaiten heidän perheeseensä.
Miksi perheet haluavat ottaa vaihto-oppilaan?
Jokaisella perheellä on omat syynsä. Joillakin perheillä voi olla lapsia, joilla ei ole koskaan ollut mahdollista matkustaa ja vaihto-oppilas tuo toisen maan kulttuurin suoraan heidän kotiinsa. Toisilla voi olla isovanhempia tai esi-isiä, jotka tulivat alunperin kotimaastasi ja he haluavat oppia kulttuuristasi lisää ja luoda siteen esi-isiensä maahan. Joillakin perheillä taas saattaa olla kiinnostus erityisesti sinun kotimaatasi kohtaan. Joka tapauksessa isäntäperheet kokevat suurta ylpeyttä omaa maataan kohtaan ja haluavat näyttää oman kulttuurinsa nuorelle ulkomaalaiselle vaihto-oppilaalle.
Koska saan tiedot isäntäperheestäni?
Ei ole olemassa mitään tiettyä aikaa jolloin sopiva isäntäperhe löytyy. Perhe voi löytyä jo alkuvuodesta tai jopa myöhään elokuussa. into ottaa sinuun yhteyttä heti kun sijoitustietosi saapuvat. Englannissa ja Espanjassa sijoitukset ovat kohtalaisen nopeita. USAssa hallitus on määrittänyt säännön, jonka mukaan vaihto-oppilaat pitää sijoittaa elokuun 31. päivään mennessä.
Pitääkö minun käydä kirkossa isäntäperheeni kanssa?
Mikäli isäntäperheesi käy kirkossa, odotetaan sinun myös käyvän siellä heidän kanssaan. Kirkossa käyntiä esimerkiksi USAssa ei voi verrata kirkossa käyntiin täällä. Kirkolla on tärkeä rooli amerikkalaisten, ja jossain määrin myös kanadalaisten, sosiaalisessa elämässä. Monia tilaisuuksia, tapahtumia, retkiä ja urheilutapahtumia teineille järjestetään paikallisten kirkkojen kautta. Oppilaamme ovat yleensä kertoneet positiivisia kokemuksia sosiaalisesta elämästä kirkon parissa.
Voinko vaihtaa isäntäperhettä jos ongelmia ilmenee?
Huolimatta siitä miten hyvin ja huolella yhteistyöorganisaatiomme kohdemaissa pyrkivät löytämään kivan ja sopivan isäntäperheen, ongelmia voi kuitenkin ilmetä.Voi olla kyse myös siitä, että sinulla kestää sopeutua heidän elämäntyyliinsä. Sinun tulee myös aktiivisesti pyrkiä luomaan mahdollisimman hyvät suhteet isäntäperheeseesi. Sinun tulee osallistua ongelmien ratkaisuun, jos sellaisia ilmenee. Jos et mielestäsi pärjää, voit ottaa yhteyttä paikalliseen aluevastaavaan. Tärkeää on olla rehellinen ja avoin keskustelemaan asioista. Luonnollisesi, mikäli sinun ja isäntäperheesi kemiat eivät vain toimi, on mahdollisuus vaihtaa isäntäperhettä.
Saavatko isäntäperheet rahallista korvausta?
USAssa eivät saa. Tämä vaihtelee maasta maahan. Joissakin maissa saattaa olla pieni korvaus isäntäperheille, joka on tarkoitettu esimerkiksi lämmitys-, ja sähkökulujen jne. kattamiseen. Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Kanadassa ja Englannissa perheet saavat korvausta ylläpidostasi. Nämä kulut sisältyvät jo ohjelmahintaasi. Aluevastaavamme tarkistavat huolella, että korvauksesta huolimatta, isäntäperheet ymmärtävät, että isäntäperheenä toimimisessa on kyse erityisvastuusta, velvoitteista ja pitkäaikaisesta sitoumuksesta.
Voinko kieltäytyä isäntäperheestä jos koen että perhe ei sovi minulle?
Ennen lähtöä kotimaastasi et voi kieltäytyä isäntäperheestä. Kokemus on näyttänyt, että vaihto-oppilaan pitää ensin tutustua isäntäperheeseen ja asua heidän kanssaan ennen kuin tekee pikaisia ja vääränlaisia oletuksia ja arviointeja ihmisistä joita ei tunne.
Tuleeko minulla olemaan oma huone?
Useimmiten vaihto-oppilailla on oma huone. Varauduthan kuitenkin siihen, että huoneesi saattaa olla pienempi kuin mihin olet tottunut kotonasi. Joissakin tapauksissa saatat jakaa huoneesi isäntäperheen sisaruksesi tai toisen vaihto-oppilaan kanssa.
Tuleeko minun auttaa kotitöissä?
Vaihto-oppilaana olet perheenjäsen etkä turisti. Tämä tarkoittaa, että sinun tulee tehdä samoin kuin isäntäperheen sisaruksesi ja auttaa esimerkiksi auton pesussa, ruohon leikkaamisessa tai tiskaamisessa. Vähintäänkin sinun tulee pitää oma huoneesi siistinä ja puhtaana.
Asunko kaukana koulusta?
Katso omia ystäviäsi kotimaassasi ja huomaat, että isäntämaasi on samanlainen. Jotkut asuvat kävelymatkan päässä ja toiset menevät kouluun linja-autolla. Riippuu siitä missä isäntäperheesi asuu.
Milloin on paras aika lomailla oman perheeni kanssa ennen kuin vaihto-oppilasohjelmani alkaa?
Mikään organisaatio maailmassa ei voi etukäteen sanoa milloin sijoitustietosi saapuvat. Sinun ja oman perheesi tulisi pitää vapaana aika heinäkuun puolesta välistä syyskuun puoleen väliin, jotta voit matkustaa oikeaan aikaan kohdemaahasi ja isäntäperheesi luokse. Pidäthän mielessäsi, että tarvitset myös riittävästi aikaa viisuminhakuprosessiin. Myös valmennusseminaari kotimaassasi järjestetään jonakin viikonloppuna huhtikuusta kesäkuuhun.
HAKEMUKSESI
Mitkä ovat kriteerit vaihto-oppilasohjelmaan hyväksymiseen?
Sinun tulee olla 14-18 vuotias. Kouluarvosanojesi tulee olla keskiarvoltaan hyvät. Missään pääaineissa ei saa olla hylättyjä arvosanoja (kuten matematiikassa tai kohdemaasi kielessä). Pääkriteerit ovat luonteesi, motivaatiosi, avoimuus muita kulttuureja kohtaan ja halukkuutesi sopeutua ja hyväksyä ohjelman säännöt.
Pitääkö minun olla huippu oppilas, jotta minut voidaan hyväksyä mukaan vaihto-oppilasohjelmaan?
Ei. Mielestämme keskivertoa olevat arvosanat ovat riittävät mikäli motivaatiosi on huippuluokkaa. Sopeutuminen toiseen elämään ja kyky ongelmien ratkomiseen saavutetaan joustavuudella ja avoimella mielellä, ei kouluarvosanoilla.
Miten voin hakea paikkaa into vaihto-oppilasohjelmassa?
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: voit täyttää hakemuksen into –esitteen sivulla 23 ja lähettää sen meille postitse, tai voit täyttää hakemuksen internetsivuillamme. Hakemuksesi latautuu automaattisesti ja saamme sen jo samana päivänä.
Voinko valita tietyn alueen kohdemaastani?
Voit ilmaista toiveesi. Australiassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa on kouluvalintamahdollisuus. Tästä keskustellaan haastattelussasi. Etelä-Afrikassa voit valita sijoitustoiveen etelä rannikolle 600 euron lisämaksusta. Kanadassa British Kolumbiassa voit valita Vancouver Islandin ja kolmen erityisen urheilualueen välillä Kanadan Rocky Mountainsin juurella. USAhan lähtevillä on mahdollisuus esittää toiveita (ks. Kohdemaa USA internetsivuiltamme).
KULUT
Mitä muita kuluja ohjelmahinnan lisäksi minulle tulee?
Viisumikulut ja matkustuskulut kotimaan valmennusseminaariin, taskuraha, koulujen tai yhteistyöorganisaatioiden tarjoamat retket (jos haluat osallistua), mahdolliset lentokenttäverot ja mahdolliset koulupukumaksut ja koulukirjat riippuen maasta ja koulusta jota käyt. Mahdolliset vakuutuskulut.
Mitä päivittäisiä kuluja minun pitää maksaa itse ja mistä kuluista isäntäperhe huolehtii?
Majoituksen ja useimmat ateriat tarjoaa isäntäperheesi. Koulupäivien lounaat syödään koulussa ja ne maksat itse omista taskurahoistasi. Ei tule odottaa, että isäntäperhe valmistaa koululounaan mukaasi eikä sitä voi heiltä pyytää. Muistathan että on kohtelias ele silloin tällöin myös tarjota ateria perheellesi tai tehdä esimerkiksi kotimaallesi tyypillistä ruokaa heille. Muita mahdollisia kuluja jotka tulee maksaa itse: koulupuku, koulukirjat, koulubussikuljetus, urheiluharrastuksesi, kerhojäsenyydet ja retket, joihin mahdollisesti osallistut.
Paljonko taskurahaa tarvitsen?
Sinulla pitäisi olla käytössäsi ainakin 200 euroa vastaava summa kuukaudessa. Tällä summalla sinun pitää maksaa omat henkilökohtaiset kulusi, kuten hygieniatarvikkeet, kosmetiikka, elokuvalippusi, ulkona syömiset, urheiluharrastuksesi, kerhojäsenyytesi, harrastukset ja retket joihin osallistut. Sinun tulee maksaa itse lounaasi koulupäivinä.
LENTOSI
Koska saan tietää lentopäivämäärän?
Kun tiedämme sijoitustietosi ja koulusi alkamisajankohdan varaamme lentosi ja ilmotamme niistä sinulle. Niihin maihin lähtevillä, joissa järjestetään into orientaatioleirejä, lentopäivämäärät ovat sidottuja kohdemaassa järjestettävien orientaatioleirien päivämääriin.
Matkustanko yksin vai ryhmässä?
Pyrimme varaamaan ryhmälentoja, mutta mikäli tama ei ole mahdollista voit myös lentää yksin.
ORIENTAATIOLEIRIT - ORIENTATION CAMPS
NEW YORK, LONDON, TORONTO, AUCKLAND, MADRID
Milloin orientaatioleirit alkavat?
Leirejä järjestetään yleensä useampia ja sinä osallistut leirille, joka järjestetään yleensä 5-12 päivää ennen koulusi alkamispäivää.
Mitä erityistä on into orientaatioleireissä (Orientation Camps)?
Ensinnäkin sisältö. Nämä leirit järjestämme me itse, eivätkä yhteistyöorganisaatiot. Tämä tarkoittaa, että synkronoimme kaikki lennot, kuten myös lentokenttäkuljetukset, leirien alkamispäivämäärien mukaisesti. Orientaatioleirit on valmisteltu ja järjestetty niin, että ne vastaavat eurooppalaisten oppilaidemme tarpeita. Leireillä on sopiva tasapaino workshoppeja, kiertoajeluita, nähtävyyksien katselua, shoppailua ja sosiaalista toimintaa. Leireillä on koko ajan läsnä inton leirivastaavat ja –ohjaajat. Nämä leirinvetäjät ovat kaikki inton omaa henkilökuntaa eri maista ja he ovat kaikki itse olleet oppilasvaihdossa inton kautta. Kun olet itsekin aktiivinen intolainen ja into ”Returnee”, voi sinustakin tulla yksi näistä leirinvetäjistä!
Voinko matkustaa vaihto-oppilasohjelman aikana?
Tietysti! Kun olet ulkomailla saat yleensä tietoa hyväksytyistä matkoista ja retkistä, joille voit osallistua ja joissa on aikuisia mukana. Nämä matkat ja retket eivät sisälly vaihto-oppilasohjelman hintaan. Otathan huomioon ettet voi kuitenkaan matkustaa yksin tai osallistua sellaisille retkille tai matkoille, joita into tai sen yhteistyöorganisaatiot eivät hyväksy. Sinulla tulee myös olla lupa osallistua matkoihin ja retkiin omilta vanhemmiltasi, isäntäperheeltäsi ja koulultasi. Tarvitset myös sekä oman perheesi että isäntäperheesi allekirjoittaman matkustusluvan (Travel Release).
Voinko matkustaa ohjelman aikana yksin?
Et. Turvallisuussyistä et saa matkustaa yksin. Emme voi mitenkään vastata vaihto-oppilaasta, jonka sijaintia emme tiedä. Vaikka omat vanhempasi kotimaassasi sallisivat sen, me ja yhteistyöorganisaatiomme ulkomaille emme voi muuttaa vaihto-oppilasstatustasi ja sijaintiasi vähän väliä. Kaikissa vaihto-oppilasohjelmissa isäntäperheen jättäminen ja kaupungista poistuminen tulkitaan ohjelman lopettamiseksi.
Voinko saada ajokortin ulkomailla?
USAssa voit yleensä osalllistua ajo-opetukseen ja saada myös USAlaisen ajokortin. Kortin saamisen jälkeen et voi kuitenkaan ajaa autoa (tai muitakaan moottoriajoneuvoja) vaihto-oppilasohjelman keston aikana. Mahdolliset ajotunteihin ja ajokorttiin liittyvät kustannukset ovat omalla vastuullasi. Tilapäisen oleskelun (vaihto-oppilaskauden) aikana hankittu ajokortti ei oikeuta ajamaan kotimaassasi.
Tarjoaako into stipendejä?
into tarjoaa joitakin stipendejä tiettyjen kriteerien mukaisesti. Löydät lisätietoa asiasta internetsivuiltamme.
RETURNEES
(Entiset vaihto-ohjelmiimme osallistujat)
Mitä tapahtuu vaihto-oppilasvuoteni jälkeen?
Kun vaihto-oppilasvuosi on ohi, haluaisimme mielellämme kuulla sinusta edelleen. into järjestää myös seminaareja ja/tai koulutusta entisille vaihto-oppilaillemme, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan valmennusleirien ohjaajina, orientaatioleirien vetäjinä ja kertomaan kokemuksistaan info-päivillämme.




